perjantai 21. kesäkuuta 2019

41#


Ei tullut lentoemäntää,
eikä lentäjää,

tuli siipirikko lintu,
maan pinnalle se jää.

Se katsoo ylöspäin,
ehkä on hyvä näin.


Jalat maassa ei putoa
korkealta,
kaatuu rähmälleen

korkeintaan.

Nämä siivet eivät kanna,
niiden painon alla selkä 
taipuu kumaraan,

ja loputtomiin ei kumminkaan kumartaa voi.

Vielä enemmän se sattuu,
jos ne pois katkaisee.
Kestääkö sitä?
Kuka sen ratkaisee?

Kun haave on jo vainaa,
täytyy haudata myös toiveet.

Yksin täällä unelmiinsa vaipuu jokainen,
mutta yksinäisyyteen kaatuu 
hetkeksi kerrallaan usko ihmisen.

Nousen,
vaikka matka kävellen hidas on,

se ei ole mahdoton.

Vaikka en osaa sinne lentää,
ja kiviä kenkiin jää,
vaikka matka on pitkä,
ja itkuun asti sydäntä hiertää,


vielä jossain on paikka,
jonne kuuluvat siipipuoletkin
.

Siellä lovi on minun sieluni muotoinen,
sanomatta tunnen sen.

Nauru kaikuu kasvoilta,
jotka ymmärtävät 
kahden puolen elämää.

Joku jossain etsii myös minua.

Risteyksessä he tulevat vastaan,
eikä minua pelota.

Kävelemme yhtä matkaa,
eikä koskaan tunnu enää siltä,
ettei tunneta.