tiistai 3. joulukuuta 2019

54#


Silkkihansikkaat vai suojakäsineet?

En tiedä, kummat tarvitsen tänään.
Käsittelen haurasta mieltä.

Jotkin esineet särkyvät helposti.

Jännitän, kun avaan pahvilaatikoita.

Olen käyttänyt joskus paljon teippiä.
Haavateippiä ja laastaria.

Ja kauniita sanoja.




keskiviikko 30. lokakuuta 2019

53#


Valkeus tulee yhdessä yössä,
kuin selkeä ajatus.
Ajoituksesta olen montaa mieltä,
kun lipsun jäisellä tiellä.

Sydän palelee takin alla,
kun ikävöin kesää ensimmäisen kerran.

Koskaan.

Äkillinen kylmyys saa railoja aikaan,
mutta eivät kädet siksi vapise.



maanantai 21. lokakuuta 2019

52#

Sinä päivänä päätin kadota.
Valitsin olla olematta.

Mitään.
Kenellekään.

Ja kuitenkaan,
yksin ei voi haudata itseään.

Toisitko lapion?

Ei, ei sinne ruusupensaan alle.
Pellon reunaan,
auringonkukkien varjoon
pitämään variksenpelätille seuraa.

Uskallatko?

Vai piiloudutko sinne,
missä hymyilin vaivautunutta hymyä
asioille, jotka eivät naurata.
Loukkauksille,
jotka otin vastaan,
koska niin on tapana.

Rypistynyttä paperia on sydän,
johon sattuu.

Kosketuksesta jää aina jälki.

Oliko tarkoitus repiä?

Tuskin mietin sitä itse,
kun lasken varpaani vihreämmälle niitylle.

Sinä ehkä mietit.

Miten sisällä voikaan olla
näin pimeää?




keskiviikko 16. lokakuuta 2019

51#


Haudalla paleltuneet kukat,
jonkun istuttamat.

En tuo kynttilöitä,
enkä ikävöi.

Katson kaiverrettuja kirjaimia.
Meillä ei tainnut kesää ollakaan.

Jäimme iltasatujen aikaan,
enkä pidemmälle tahdo muistaa.

Silti mietin,
mitä ajattelisit nyt.




50#

Halaus oikeaan aikaan.

Vaikka mikään ei muutu,
vaikka itkettää enemmän,
tuntuu siltä, että riitän.



maanantai 23. syyskuuta 2019

49#


Viimeiset auringonsäteet,
ripustettu puiden oksille
kuin joulukoristeet.
Ne kimmeltävät vain hetken.

Sitten ne pakataan laatikoihin,
valoisiin valokuviin,
ja seuraavaan kertaan on ikuisuus.



torstai 19. syyskuuta 2019

48#


Katselen aaltoihin,
ja mietin.

Joitain asioita ei saa itkeä.

Tämä on kipua,
jonka kanssa vain hengitetään.

Aalto aallon perään.

Ilman kyyneleitä.






lauantai 7. syyskuuta 2019

47#


Kengät kastuvat 
yön vanavedessä.

On sumuinen aamu
välissä kahden maailman.

Seuraan kastepisaroita
läpi kirjavan metsän.

Ne kimmeltävät auringon kajossa,
joka kalpenee jo.

Pidän kiinni väreistä,
vaikka kesä varissut niistä on.

Murretut sävyt lohduttavat.

En ole murtumaton.




torstai 29. elokuuta 2019

46#


Tähtitaivaan alla tahdon
pitää kiinni vielä hetken.

Kun ote irtoaa,
murtuu pieni pala minua,
josta en tiennyt

ennen kipua.

On pakko irrottaa.

Huokaus tummuu elokuun
pimeään, näkymättömiin.

Katson taivaisiin.
Kyynelten läpi hymyilen.

En usko sattumiin.




perjantai 23. elokuuta 2019

45#


Maisema kuin ikuinen
taulu vaihtaa värejään.
Syksyn aurinko piirtää
kesälle kultareunat.

Kaikki hehkuu,
hengittää,
hetken minäkin.

Sinä ehdit nähdä sen.

Ja silti.
Kun käännän katseeni,
olen joku toinen.





lauantai 10. elokuuta 2019

44#


Suru on puisto,
jossa muisto vaeltaa.

Penkiltä toiselle,
lahonneessa laudassa kosketuksesi jäljet.

Katselen toiselta puolen,
enkä koskettaa voi.

Portti narahtaa.

Kastetta katseessa,
yö oli kylmä.

Viileys pyyhkäisee sydämen päältä.

Olet poissa,
ja minua paleltaa.




maanantai 29. heinäkuuta 2019

43#

Varpaat rantavedessä,
hetken rauha pehmeässä hiekassa,
kuin aarretta piilottaisin.

Lämpö silittää kasvojen tyyntä pintaa.
Aurinko värittää silmiisi
meripihkan hehkun.

Ajatuksia ei lueta hymyjen painosta,
ja valitsen olla hiljaa.

Olisinpa parempi ihminen.

Mutta minä unohdan.

Hymyilen, kun tähtitaivas syttyy,
kun pakkanen hiipii vesien päältä.

Ajattelen sinua ja aurinkoa.

Ethän palele siellä jossain.




torstai 25. heinäkuuta 2019

42#


Tunnemme myötähäpeää
epävarmuuden edessä.
Katsomme pois,
toivomme toisen kasvattavan
itse itseään

ihmisenä.

Katsomme pois olematta
ihmisille ihmisiä.

Piiloudumme häpeän taakse,
sen, joka onkin omaa.
Ei yhtään niin kaunista,
ei yhtään niin somaa.

Usein on helpompi kiillottaa
jo valmiiksi kiiltävää.

Kai se on pelkoa siitä,
että tummuneen pinnan alta
voisi löytyä jotain kauniimpaa.

Jotain, jonka rinnalla
omamme himmenee.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

41#


Ei tullut lentoemäntää,
eikä lentäjää,

tuli siipirikko lintu,
maan pinnalle se jää.

Se katsoo ylöspäin,
ehkä on hyvä näin.


Jalat maassa ei putoa
korkealta,
kaatuu rähmälleen

korkeintaan.

Nämä siivet eivät kanna,
niiden painon alla selkä 
taipuu kumaraan,

ja loputtomiin ei kumminkaan kumartaa voi.

Vielä enemmän se sattuu,
jos ne pois katkaisee.
Kestääkö sitä?
Kuka sen ratkaisee?

Kun haave on jo vainaa,
täytyy haudata myös toiveet.

Yksin täällä unelmiinsa vaipuu jokainen,
mutta yksinäisyyteen kaatuu 
hetkeksi kerrallaan usko ihmisen.

Nousen,
vaikka matka kävellen hidas on,

se ei ole mahdoton.

Vaikka en osaa sinne lentää,
ja kiviä kenkiin jää,
vaikka matka on pitkä,
ja itkuun asti sydäntä hiertää,


vielä jossain on paikka,
jonne kuuluvat siipipuoletkin
.

Siellä lovi on minun sieluni muotoinen,
sanomatta tunnen sen.

Nauru kaikuu kasvoilta,
jotka ymmärtävät 
kahden puolen elämää.

Joku jossain etsii myös minua.

Risteyksessä he tulevat vastaan,
eikä minua pelota.

Kävelemme yhtä matkaa,
eikä koskaan tunnu enää siltä,
ettei tunneta.




tiistai 2. huhtikuuta 2019

40#


Sateen jälkeen maa 
tuoksuu onnelta.
Taivas on lähempänä maata.

Juurista latvaan kasvetaan pituutta,
alkaa vihertää,
saamme osamme saada.

Pisaroita riittää,
jokaiselle enemmän kuin yksi.

Se on paljon,
että osaa kiittää.

Auringonsäteestä, lempeästä tuulesta,
kasteesta, joka kevättä niittää.

Kun lumi on mennyt,
ja aukeaa ensimmäinen lehti,
ehtivät aikaisimmat puhjeta kukkaan.

Eihän murehdita mistään nyt,
ei anneta hetken mennä hukkaan.

Se on arvokkainta,
mikä on tässä,
keväässä ja elämässä.





perjantai 22. maaliskuuta 2019

39#


Kevättuulessa taipuvat oksat.

Kateellisena katson latvuksiin,
jotka talven jaksoivat kantaa.

Oma varteni on hauras ja hallanarka,
kellarista ikkunalle nostettu
ranka.

Kun maailma herää eloon,
räpyttelen silmiä auringossa,
joka silittää silmänalusia,
kuivattaa kostuneet nurkat.

Säteet kutittavat suupieltä,
vaikka vielä en jaksa hymyillä
silmiin asti.

Odotan, kunnes lumi sulaa ja
vilja orastaa.




maanantai 18. helmikuuta 2019

38#

Ajatusten kartalle ei 
ole merkitty pistettä;
olet tässä.

Ostoskeskuksen häikäisevässä
hämärässä olen eksynyt lapsi,
tietämättä mitä tehdä.

Missä on elämän infopiste?

Kuka kuuluttaisi nimen,
kuka tulisi hakemaan talteen.

Kuka ostaisi uuden jäätelön,
kun vanhan ajan suklaa putoaa 
auton jalkatilaan.

Kuka ei suuttuisi virheistä,
joiden tekemistä pelkään vieläkin,
antaisi sen nenäliinan ja laastarin.

Joskus vanhoja haavoja vihloo niin,
että henkäisen kivusta ja käperryn
kokoon vahvuuden edessä,
ja uskon, etten osaa edes hengittää.

Kun muut osaavat. Muut tekevät.
Muut eivät jää mykkinä sänkyyn makaamaan.

Tätä maastoa ei ole 
tarkoitettu rikkinäisille lapsille,
joiden pipo jää kiinni puiden oksiin
ja polvet ovat ruvella.
Täällä ei nosteta ojien yli,
vaan annetaan kahlata.

Tämä on aikuisille,
jotka ylettävät ylähyllylle.
Äideille, joilla on jo viisi lasta.
Isille, jotka osaavat mitä vaan. 

Kokeneille ja kaiken nähneille,
suunnistajille, joiden kompassi toimii.
Marjatkin poimitaan juoksun lomassa.

Ihan kuin kukaan ei koskaan 
olisi alusta aloittanutkaan,
yrittänyt ja mokannut kymmenettä kertaa,
eksynyt huvipuistoon tai hukannut lastaan.

Täällä ei tulla vastaan puolitiehen.

Pettymys painaa hartiat kumaraan,
puhe takeltelee.
Syyllisyys nakertaa itsetunnon rippeitä
kuin murusia pöydän alta.

Heitän lattialle loputkin leivästä,
niistä eväistä,
jotka elämään annettiin.
En osaa niillä tarpeeksi tehdä.

Täällä ei ole lupa itkeä,
ei olla heikko ja hyödytön,
vaikka muuta saarnataan.

Hieman huulipunaa ja hillitty kampaus,
urheilijan ryhti ja uimarin keuhkot.

Minulta loppuu vain happi
tämän lasiseinän takana,
josta katselen maailmaa kuin 
kuulusteluhuonetta.

Sieltä ei näe tänne,
mutta kahleet ovat tällä puolen.

Kun maailma jähmettyy,
minulta loppuvat keinot.

Sanat.
Lauseet.
Muisti.

Hyvällä tahdolla kömpelyys on hellyttävää,
suloista, jos itselleen osaa nauraa.
Nauru pitää hetken kasassa,
kun kyyneleet kulissin takana polttavat
reikiä rintaan.

Harmiton ja hyväntuulinen hölmö,
pirteä ja ystävällinen.

Helppoa kauraa,
kunnes pato murtuu,
kunnes kellun tunnottomana ajatusten
virrassa, turtana tunteiden aallokossa,
jossa kaikki on irrallaan, eikä mistään saa kiinni.
Enkä jaksaisi kiinni pitääkään.

Vesi on hyytävää ja raajat kohmeessa,
kädet jo syntymästä kylmät.

Hukkuvalta lähtisi taju ensin,
mutta olen kuivalla maalla,
ajatusten vanki yksityisellä
Alcatrazilla.

Tuijotan suulien lentoa mitään
näkemättömin silmin.

Täältä ei paeta.