sunnuntai 5. elokuuta 2018

Runo 34#


Säikähdän,
kun ovikello soi.

Ajatukset putoilevat
kolinalla
kuin lusikat kivilattialle.

En tiedä,
kumpaan jää jälkiä.

Sinäkö?

Toivottavasti et kuullut,
minkä metelin sait aikaan.

En osannut odottaa lainkaan

vihreyttä siellä,
missä ei pitänyt minkään kasvaa.

Voikukkia laattojen saumoissa.
Varsinainen puutarhuri!

Uskallanko avata oven?

En ole sama kuin ennen.

Vaikka toivon,
että tavallani parempi,
sen arvoinen,
että todella seisot siellä.

Silti pelkään,
etten osaa sanoa mitään.

Vuosien hiljaisuus haparoi huulillani.
Romaani ei riitä,
jos tahdot kokonaisia lauseita.

Mielessäni menee rikki jo lautasia,
kun matka on kilometrien mittainen.

Aion avata sen.

Toivottavasti tiedät, kenet tapaat,
koska minä en.

Korvani soivat,
kun kerään itseni matkalla,
astia kerrallaan.
Rikkalapio ja harja
- lakaisen sirpaleita.

Kaksi mukia.

Riittääkö pannullinen kahvia?
En ole oppinut vieläkään leipomaan.