sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Runo 31#

Etsin auringonlaskuja
löytääkseni rauhan,
joka välkehtii tyyneyden pinnassa,
kelluu hämärässä illassa tähtien alla.

Mutta löydän vain yöttömiä öitä
ja kuuttoman pimeyden,
en hetkeä ennen päivän laskua,
en tällä rannalla,
jonne jalat tuovat aina uudelleen.

Annan ajatusten harhailla.

Ympärillä vain aavaa ja aavikkoa,
huojuvia hiekkadyynejä ja alati liikkuvaa vettä.
Hukkuvia ja hautautuneita.

Mereltä tuulee.

Katselen, kun jalanjäljet pyyhkiytyvät pois.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro, kuvastin...