tiistai 10. tammikuuta 2017

Runo 22#

Huone huutaa sinua.
Sinä et vastaa.

Kellastuneita muistilappuja,
muutama nasta.
Rei’itettyjä reunoja runojen rippeissä,
joita kukaan ei lue.

Säälittäviä sanoja.
Sanoja loputtomiin.
Väritöntä helinää 
yli sivureunojen.
Marginaalit täynnä
kuolleita mustia kanoja,
höyheniä ja paskaa pitkin
unohdettua pihaa.

Joskus oli kesä kuin laulu.

Nyt olet vain taulu.
Vinossa,
rikkinäisissä pitimissä.

Odotat,
että viimeinenkin kannake
katkeaa.

Lasista kuuluisi kirkas ääni,
kuin jokin lentäisi vapauteen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro, kuvastin...