sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Runo 31#

Etsin auringonlaskuja
löytääkseni rauhan,
joka välkehtii tyyneyden pinnassa,
kelluu hämärässä illassa tähtien alla.

Mutta löydän vain yöttömiä öitä
ja kuuttoman pimeyden,
en hetkeä ennen päivän laskua,
en tällä rannalla,
jonne jalat tuovat aina uudelleen.

Annan ajatusten harhailla.

Ympärillä vain aavaa ja aavikkoa,
huojuvia hiekkadyynejä ja alati liikkuvaa vettä.
Hukkuvia ja hautautuneita.

Mereltä tuulee.

Katselen, kun jalanjäljet pyyhkiytyvät pois.



tiistai 17. lokakuuta 2017

Runo 30#

Aamuauringon oranssissa
häivähdys kesää,
joka kurkottelee lehdettömien
puiden lomasta kuin ylettääkseen
lämpimään sieluusi.


Hymyssäsi voisin minäkin paistatella päivää.



torstai 12. lokakuuta 2017

Runo 29#

En kuule enää, 
mitä sanotaan.

Äänet huutavat tänään kovempaa.

En muista, miten nimeni kirjoitetaan,
joku pyyhkii sen aina pois.

Käännän musiikkia lujempaa,
ja yritän peittää mieleni kakofonian.
Muttei kai rikkinäisillä soittimilla 
sinfoniaa saada.
Ja soittaa nyt sahaa sormet paketissa,
epävireisiä viuluja katkennein kielin.

Minä halusin vain kuunnella.
Nyt haluan vain peittää korvat,
joissa soi.

Melkein erotan melodian,
eikä se ole järjen ääni.



lauantai 7. lokakuuta 2017

Runo 28#

Pikkutyttö lasiseinän takana
saa silmäsi vettymään.
Rusetti päässä, mekko päällä,
vilkaisee sinua ja jatkaa leikkejään.


Joskus pelolla on enkelin kasvot ja siivet.



maanantai 18. syyskuuta 2017

Runo 27#

Kuin kissa jahtaa häntäänsä ajan takaa aikaa.
Se hyppii oksalta toiselle ja irvailee 
oikopoluilla ja umpikujillaan, virnuilee latvoissa,
joihin en vielä yritä.
Kädet valmiiksi verinaarmuilla.
Otteeni on jo livennyt, ja sormiani pakottaa.
Onneksi ei ole pitkä pudotus.
Pohjalle ei ole pitkä matka.

En ottanut edes takkia mukaan,
kun lähdin ovet paukkuen siitä maailmasta,
jossa halusin olla mieliksi.
Nyt en edes halua kysyä kauniisti,
mikä suunta on oikea, enkä osaa suunnistaa.
Kiltit tytöt käyttävät oikeita teitä, eivätkä näytä tunteitaan.
Täällä kukaan ei tunnista minua.

Saanko heittää peiliä jollain?
Haluan säröille ne karmit,
joiden sisällä olen ollut vankina niin kauan, 
etten edes muista.
Eilistä. Viime viikkoa. 
Koska olisin ravistellut huvittuneet hymynne haavoille,
joita taotte minuun, 
kun puhutte kuin en olisi koskaan paikalla ollutkaan.
Eihän se haittaa. Kyllä se huumoria ymmärtää. 
Itsestään selvää, pyytämättä anteeksi annettua.
Valmiiksi kannettua vettä kaivosta,
joka kirkuu janoista tyhjyyttään.

Ammentakaa vaan.
Kaikki on sitä samaa ja vanhaa,
paitsi sydän, joka räjähtää peliveloista,
joita elämä minulta vaatii takaisin.
Eikä minulla ole millä maksaa.
Vai annanko kaiken, kun ei ole enempää?
Sillan pielessä sytytän tulitikun.



tiistai 22. elokuuta 2017

Runo 26#

Voit hakata päätäsi seinään 
eilisen tähden,
itkeä tähdenlentoja,
jotka jäivät näkemättä.

Aina yksi toive vähemmän puolityhjässä maljassa.

Voit ajatella,
ei kukaan edes huomaa, jos lähden,
yhdet kengät vähemmän eteisessä,
jossa kukaan ei asukaan.

Kengät kertovat käyttäjästään.
Pitikö astua siihen paskaan?

Voit kitkeä kitkeriä muistoja sormet verillä
puutarhasta,
jossa kasvatit unelmia omenapuissa.
Ne tuijottavat nyt myrkyllisinä takaisin.

Älä maista.

Pysyisit edes näkyvänä,
etkä häilyisi sadan hennon arven varassa
valmiina valahtamaan palasiksi
ensimmäisestä vastoinkäymisestä,

etkä kävelisi pois ensimmäisen oven ollessa kiinni.

Pitääkö niitä väkisin riuhtoa?

Avaimet ovat sitä varten,
että ne käyvät johonkin.



maanantai 10. heinäkuuta 2017

Runo 25#

Anna minulle palaset,
ja minä rakennan ohjeidesi mukaan,
niin hyvin kuin osaan.

Ja vaikken osaakaan.

Opettelen tätä pala kerrallaan,

jotta näkisin kauemmas kuin tyhjiin kohtiin,
joita en osaa vielä täyttää.

Kun vain muistaisin,
mitä sanot askeleista niinä hetkinä,
kun unohdan, miten kävellään.

Joskus etsimistä tärkeämpää on se,
missä minä olen,


ja sinä tiedät sen minua paremmin.



keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Runo 24#

Tyyneyden edessä romahdan
hiljaisuuden painosta.

En jaksa kantaa yksin.

Enkä tiedä, mikä malja läikkyy yli,
kun voi olla vaan


keskeneräinen.



maanantai 1. toukokuuta 2017

Runo 23#

Omaan pienuuteen on pitkä matka.
Pienin askelin,
kun toiset ottavat kaksi,
sinä kymmenen.

Mitä se tarkoittaa,
että ei jaksa?

Nostaa oman painonsa verran
menneisyyttä,
kannatella tätä hetkeä
hennoilla hartioilla,
joista jaksetaan aina muistuttaa.

Pieni ja hiljainen.

Ihan kuin sitä voisi jotenkin muuttaa,
egoa leventää ja kasvaa pituutta,
että yltäisi sinne isojen ihmisten tasolle,
jossa puhutaan järkeviä.

Annetaan sinulle värityskirja ja pari tarraa.
Niistähän tytöt tykkää.
Myydään sille pieni punainen auto värin perusteella,
kun se ei kuitenkaan ymmärrä.


Mitä te oikein kuvittelette?



tiistai 10. tammikuuta 2017

Runo 22#

Huone huutaa sinua.
Sinä et vastaa.

Kellastuneita muistilappuja,
muutama nasta.
Rei’itettyjä reunoja runojen rippeissä,
joita kukaan ei lue.

Säälittäviä sanoja.
Sanoja loputtomiin.
Väritöntä helinää 
yli sivureunojen.
Marginaalit täynnä
kuolleita mustia kanoja,
höyheniä ja paskaa pitkin
unohdettua pihaa.

Joskus oli kesä kuin laulu.

Nyt olet vain taulu.
Vinossa,
rikkinäisissä pitimissä.

Odotat,
että viimeinenkin kannake
katkeaa.

Lasista kuuluisi kirkas ääni,
kuin jokin lentäisi vapauteen.



tiistai 3. tammikuuta 2017

Runo 21#

Maailma on yhtä vinossa kuin haalennut hymysi,
jäähtynyt huulillesi
kuin unohtunut maitokahvi.

Silti juon sen.
Niin on tapana.

Viimeiseen pisaraan.

Sokeri pohjalla maistuu suolaiselta.
Lisäsit taas kyyneleitä sekaan.

Jokaisella on aamurutiininsa.

Jos aikoo edes joskus herätä.

Katsella päiviä silmästä silmään,
Ei vain lasin takaa.
Välimatkan päästä.

Turhaudun sinuun!

Enkä kuitenkaan jaksa nousta
Nostamaan pimennysverhoa ylös.

Et kestä päivänvaloa.
Se tuntuu tietävän,
Kuinka paljon on rikki.

Kuinka monta railoa on jäässä,
joka peittää ajatusteni aavoja,
Itkuista vettä.
Ilon läikähdyksiä.
Rannatonta ailahtelua.

Vain hyvin syvällä on elämää,
eikä se tahdo kenellekään hyvää.