tiistai 10. huhtikuuta 2018

Runo 33#


Hyasintin häivähdys hiuksissasi,
keltaisen meren tuoksu.
On kuin maailma olisi vasta luotu
sinun askeleistasi,
jotka tanssivat veden juoksussa
juopuneena auringon pisaroista.
Sateenkaaren värit lehtiverhossa
katseitten yllä.

Kuin tähdet olisivat laskeutuneet.

Tuhansittain valkeita öitä niityllä,
joka hehkuu naurussasi.
Hymyjesi varjossa se helähtää.
Katseesi pinnasta heijastuu hiljaisuus,
joka lupaa tuulta ja tyventä,
hetkiä perhosen lentää.

Korvasi takana kultaiset säteet,
sormiesi lämmössä sokaistun valosta.
Kosketuksesi kirjoittaa hehkuvan aamun.

Hengitän taivasta.

Levitän siipeni,
tahdon elää!




lauantai 24. maaliskuuta 2018

Runo 32#



Ohhoh. Pahoittelut piiiiitkästä hiljaisuudesta.
Pöytälaatikkoon olen välillä raapustellut 
ajatuksia, mutta ne ovat jääneet puolitiehen.
Luovuutta ei kuitenkaan voi pakottaa,
ja kuitenkin täällä ollaan - harvakseltaan,
mutta kumminkin!

***


Elämä on juhla.
Kolmen aikaan aamuyöstä,
kun tuhkimot ovat palanneet.
Lasikengät palasina baarijakkaran alla,
eilisen kasvot tuijottavat tyynystä takaisin.
Muistikuvat hataria,
piirrettiinkö ne vasurilla,
kuten ***** otsaasi?

Elämä on juhla.
Kolmen aikaan aamuyöstä,
kun pyörit neljättä tuntia kylmissä lakanoissa.

Toisilla on vaan vähän paskemmat bileet.
Sinua ei koskaan edes kutsuta.

Mutta ei kai limusiinin viereen 
voisikaan parkkeerata luudalla?






sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Runo 31#

Etsin auringonlaskuja
löytääkseni rauhan,
joka välkehtii tyyneyden pinnassa,
kelluu hämärässä illassa tähtien alla.

Mutta löydän vain yöttömiä öitä
ja kuuttoman pimeyden,
en hetkeä ennen päivän laskua,
en tällä rannalla,
jonne jalat tuovat aina uudelleen.

Annan ajatusten harhailla.

Ympärillä vain aavaa ja aavikkoa,
huojuvia hiekkadyynejä ja alati liikkuvaa vettä.
Hukkuvia ja hautautuneita.

Mereltä tuulee.

Katselen, kun jalanjäljet pyyhkiytyvät pois.