maanantai 18. helmikuuta 2019

38#

Ajatusten kartalle ei 
ole merkitty pistettä;
olet tässä.

Ostoskeskuksen häikäisevässä
hämärässä olen eksynyt lapsi,
tietämättä mitä tehdä.

Missä on elämän infopiste?

Kuka kuuluttaisi nimen,
kuka tulisi hakemaan talteen.

Kuka ostaisi uuden jäätelön,
kun vanhan ajan suklaa putoaa 
auton jalkatilaan.

Kuka ei suuttuisi virheistä,
joiden tekemistä pelkään vieläkin,
antaisi sen nenäliinan ja laastarin.

Joskus vanhoja haavoja vihloo niin,
että henkäisen kivusta ja käperryn
kokoon vahvuuden edessä,
ja uskon, etten osaa edes hengittää.

Kun muut osaavat. Muut tekevät.
Muut eivät jää mykkinä sänkyyn makaamaan.

Tätä maastoa ei ole 
tarkoitettu rikkinäisille lapsille,
joiden pipo jää kiinni puiden oksiin
ja polvet ovat ruvella.
Täällä ei nosteta ojien yli,
vaan annetaan kahlata.

Tämä on aikuisille,
jotka ylettävät ylähyllylle.
Äideille, joilla on jo viisi lasta.
Isille, jotka osaavat mitä vaan. 

Kokeneille ja kaiken nähneille,
suunnistajille, joiden kompassi toimii.
Marjatkin poimitaan juoksun lomassa.

Ihan kuin kukaan ei koskaan 
olisi alusta aloittanutkaan,
yrittänyt ja mokannut kymmenettä kertaa,
eksynyt huvipuistoon tai hukannut lastaan.

Täällä ei tulla vastaan puolitiehen.

Pettymys painaa hartiat kumaraan,
puhe takeltelee.
Syyllisyys nakertaa itsetunnon rippeitä
kuin murusia pöydän alta.

Heitän lattialle loputkin leivästä,
niistä eväistä,
jotka elämään annettiin.
En osaa niillä tarpeeksi tehdä.

Täällä ei ole lupa itkeä,
ei olla heikko ja hyödytön,
vaikka muuta saarnataan.

Hieman huulipunaa ja hillitty kampaus,
urheilijan ryhti ja uimarin keuhkot.

Minulta loppuu vain happi
tämän lasiseinän takana,
josta katselen maailmaa kuin 
kuulusteluhuonetta.

Sieltä ei näe tänne,
mutta kahleet ovat tällä puolen.

Kun maailma jähmettyy,
minulta loppuvat keinot.

Sanat.
Lauseet.
Muisti.

Hyvällä tahdolla kömpelyys on hellyttävää,
suloista, jos itselleen osaa nauraa.
Nauru pitää hetken kasassa,
kun kyyneleet kulissin takana polttavat
reikiä rintaan.

Harmiton ja hyväntuulinen hölmö,
pirteä ja ystävällinen.

Helppoa kauraa,
kunnes pato murtuu,
kunnes kellun tunnottomana ajatusten
virrassa, turtana tunteiden aallokossa,
jossa kaikki on irrallaan, eikä mistään saa kiinni.
Enkä jaksaisi kiinni pitääkään.

Vesi on hyytävää ja raajat kohmeessa,
kädet jo syntymästä kylmät.

Hukkuvalta lähtisi taju ensin,
mutta olen kuivalla maalla,
ajatusten vanki yksityisellä
Alcatrazilla.

Tuijotan suulien lentoa mitään
näkemättömin silmin.

Täältä ei paeta.


tiistai 30. lokakuuta 2018

Runo 37#

Hyvä hiljaisuus muuttuu 
varjoksi itsestään,
kun tulee se hetki,
johon asti kaikki on ollut hyvin.

Ehdin jo luulla,
ettei se tulisikaan.

Mutta lehdet putosivat ja
veivät värit mukanaan.

Hymy varisi samoissa tuulissa,
ja naurusta jäljelle 
jäi kaiku auringosta,
joka joskus minussa hehkuu.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Rakastun syksyyn aina uudelleen.

Vaikka se on niitä tyyppejä,
jotka särkevät sydämesi silloin,
kun luulet kaiken olevan täydellistä.

Niitä tyyppejä,
joiden luokse palataan
kerta kerran jälkeen,
vaikka sielu ei ole enää ainut,
joka on mustelmilla.

Kipu unohtuu,
kunnes herään yhä pimeään aamuun,
enkä tiedä enää,
miten sängystä noustaan,
kun ei aurinko nousekaan.




tiistai 25. syyskuuta 2018

Runo 36#

Etsin unta aamu kahdelta,
kun pimeät lamput tuijottavat
takaisin.

Ne osoittavat kuin aseella.
Hain katse viipyy tunneissa,
jotka kiertävät kehää.

On turha räpiköidä pinnalla
ja odottaa.
Hukkuminen ei satu,
mutta repiminen pala kerrallaan…

Eivät näin syvissä vesissä ui
kuin saalistajat odottaen niitä,
jotka putoavat

tai pudotetaan.

Merialtaissa ei ruokita oravia.
Täällä katsellaan lasin takaa,
kuinka toinen petaa kuten makaa.

Tajunnan rajamailla
eksyn eläintarhaan ja delfinaarioon.
Täällä irvistellään häkkien molemmin puolin,
eivätkä temput enää naurata,
kun pienet äänet saavat apinoiden kasvot.

Tunnen itseni meduusaksi.
Muusaksi sanoi joku kauan sitten.

Silloin yö ei jättänyt leimoja silmien alle,
eikä juna asemalle,
jolta on pitkä matka uuteen aamuun.

Säikähtäisit peilikuvaa.
Luulisit törmänneesi haamuun,
joka jostain on karannut.